Hankkeet: Skeittiparkki
Suuret kiitokset kaikille rahaa, tarvikkeita tai työtä lahjoittaneille!
Skeittiparkki on nyt valmis ja kunnossapito siirtynyt Mäntyharjun kunnan kontolle .
Skeittiparkki on nyt valmis
Pertunmaan skeittiparkki, teksti Kusti Kauppinen
Historiaa:
Pertunmaan skeittiparkki on alunperin rakennettu syksyllä 2014. Silloin Kisarannan tenniskenttien viereen tehtiin asfalttipohja, jonka päälle rakennettiin hyvin yksinkertainen ja toimiva skeittiparkki. Alkuperäinen skeittiparkki rakennettiin puumateriaaleista, joita oltiin samana kesänä käytetty skeittauksen suomenmestaruuskisojen väliaikaisessa skeittiparkissa Helsingin jäähallissa elokuussa 2014. Skeittiparkkia tuli kasaamaan kaksi skeittiparkkirakennusalan ammattilaista, heitä oli auttamassa joukko talkoolaisia, paikallisia nuoria, sekä heidän vanhempiansa. Skeittiparkista tuli upea ja siitä riitti iloa vuosi vuoden jälkeen paikallisille harrastajille, sekä kesäasukkaille.
Kymmenen vuoden jälkeen skeittiparkki ei kuitenkaan palvellut käyttäjiään enää halutulla tavalla. Vanerit törröttivät ja tukipuut niiden alla olivat paikoin lahonneet olemattomiin, paikka ei ollut enää turvallinen. Uudella sukupolvella riitti intoa harrastaa, mutta harrastuspaikka oli ehtinyt rupsahtaa. Nuoret toimivat hienosti ja nopeasti, ja tekivät kuntalaisaloitteen skeittiparkin uudistamisen puolesta.
Skeittiparkkihanke:
Skeittiparkin uudistamishanke oli pitkään sähköpostiviestejä ja puheluita, konsultointia ja laskelmointia, joita jumpattiin suuntaan ja toiseen loppuvuodesta 2024 pitkälle kevääseen asti. Ensimmäiset käytännön toimet skeittiparkin uudistamiseksi alkoivat huhtikuun 2025 alkupuolella, jolloin vanhat puiset obstaakkelit purettiin pois. Talkoolaisia auttoi kokonainen 6-luokka Pertunmaan yhtenäiskoululta, joka siirsi erittäin tehokkaasti purkujätteet roskalavalle. Nyt asfalttialue oli tyhjä, ja lumien sulamista odoteltiin kärsimättömästi, jotta päästäisiin rakentamaan uutta vanhan tilalle.
Vapunpäivän jälkeisenä viikonloppuna (2.-3.5.2025) järjestyivät talkoot, joiden työnjohtajana toimi Markus Roos, Mikkelin skeittikulttuurin keskiössä pitkään vaikuttanut skeittiparkkirakennusalan ammattilainen. Ensimmäisissä talkoissa muotoiltiin murskeesta maakasat kaivinkoneen avustuksella tulevien obstaakkeleiden kohdalle. Tarkempaan muotoon ja mittoihin maakasat saatiin käsin mursketta lapioiden ja tärylätkällä tasoittaen. Pohjamuotteja rakentaessa käytettiin käyttökelpoista purkujätettä joka otettiin sivuun vanhaa parkkia purkaessa. Pohjien tekemisessä otettiin tarkasti huomioon asfalttipohjan, sekä tulevien betonirakennelmien kaatokulmat, jotta sadevesi ohjautuu haluttuun paikkaan. Pohjat saatiin valmiiksi kahdessa päivässä. Kymmenpäinen talkooporukka oli tehokas ja osaava. Osalla talkoolaisista oli aiempaa kokemusta skeittiparkkirakentamisesta, ja se joudutti työskentelyä huomattavasti. Ruokahuollosta vastasi päivien mittaan Pertunmaan 4H-yhdistys. Talkoolaiset olivat tyytyväisiä, ja työnjohtaja oli vaikuttunut työn sujuvuudesta. Näin uusien rakenteiden pohjat jäivät odottamaan sopivaa aikaa betonivalujen järjestämiseen.
Skeittiparkin betonitöiden urakasta saatiin sovittua Windmill Skatepark Solutionsin Tuomo Ritakallion kanssa. Ritakallio, kokenut skeittiparkkien rakentaja, kävi paikanpäällä katsomassa, mitä pohjatyötalkoissa oltiin saatu aikaan, ja nopeasti saatiin vihreää valoa projektin etenemiselle. Valupäiviksi sovittiin 5.-6. elokuuta. Windmillin puolesta paikalle saapui 3 kokenutta betoniskeittiparkkien rakentajaa, sekä heitä avustamaan saatiin kasattua pieni nelihenkinen talkooporukka.
Betonivalut onnistuivat oikein sujuvasti ja rauhallisesti. Auto saapui paikalle tiistaina (5.8.2025) sovitusti kahdeksalta aamulla, ja ammattilaiset alkoivat hommiin kokeneilla otteilla. Betoni pumpattiin autosta muotteihin ja jokaiseen kohtaan katsottiin karkeasti oikea määrä massaa. Sitä mukaan kun massa oli kohdallaan, sitä alettiin tasoittamaan ja tiivistämään. Pinnalle tehtiin useampi tasoituskierros, pinta muuttui jokaisen kierroksen jälkeen aina tasaisemmaksi ja sileämmäksi. Ammattilaiset näyttivät mallia, ja talkoolaiset seurasivat parhaansa mukaan perästä. Pintaa työstettiin erilaisilla tasoittimilla ja liipeillä, joille kaikille oli tarkka käyttötarkoitus.
Molemmat valupäivät menivät sujuvasti saman kaavan mukaan. Ruokahuolto toimi jälleen mainiosti, ja säätkin olivat työntekijöiden puolella, muutamaa pientä sadekuuroa lukuunottamatta. Betoniset obstaakkelit pressutettiin huolellisesti, ja jätettiin viikoksi kovettumaan rauhassa. Viikon jälkeen pressut poistettiin obstaakkeleiden päältä, ja puiset muotit purettiin valujen ympäriltä. Kaikki oli onnistunut moitteettomasti. Viimeiset silaukset maanmuokkaukseen ramppien ympärille tehtiin nopealla aikataululla valujen valmistumisen jälkeen ja niin skeittiparkki oli valmis.
Niin kuin alkuperäinenkin Skeittiparkki, myös uusi, kunnostettu versio siitä, rakennettiin suurilta osin talkootyöllä. Uudistuksen korkea laatu ei olisi ollut mahdollista ilman talkoolaisten työpanosta ja viitseliäisyyttä, sekä paikallisten yritysten tukea. Talkoolaisten työpanoksen ansiosta, käytössä oleva budjetti käytettiin tarkasti asianmukaisiin rakennusmateriaaleihin sekä korkean tason konsultointiin ja ammattitaitoon. Näin saimme paljon vähemmällä, paljon paljon enemmän, upean skeittiparkin lisäksi myös upean kokemuksen yhdessä tekemisestä, ja malliesimerkin Pertunmaalaisesta yhteistyöstä ja sen toimivuudesta.
Skeittiparkin vaiheet kuvina:

.jpg)

































